Te, jotka tunnette minut henkilökohtaisessakin elämässä, tiedätte etten ole väleissä biologisen isäni kanssa. Muutama minulta ehtikin kysyä jo, saattaisiko äitini minut alttarille, vai kävelenkö sinne yksin. Hieman hämmennyin, sillä minulle on ollut aina selkeää, että minut kasvattanut isäpuoleni saattaisi minut alttarille hääpäivänäni.
Olen ollut siinä mielessä onnekkaassa tilanteessa, että vaikka biologinen isäni on jättäytynyt elämästämme pois minun ollessani lapsi, on isäpuoleni ottanut meistäkin vastuuta, ja auttanut äitiämme meidän kasvatuksessamme. Vaikka meillä on ollut vaikeitakin aikoja, on suhteeni isäpuoleeni ollut aina lämmin ja minulle todella tärkeä. Puhuessani vanhemmistani, tarkoitankin aina äitiäni ja isäpuoltani.
Koen, että kyseinen kunniatehtävä ei ole vain biologisten isien tehtävä, vaan se voi olla myös joku muu tärkeä henkilö omasta elämästä. Olen itsekin miettinyt esimerkiksi äitiäni ja veljeäni Sebastiania. Mutta miksi se ei voisi olla myös jokin muu tärkeä henkilö omassa elämässä!
Oli siis itselleni luontevaa, että minut saattaa alttarille isäpuoleni – tämä kun on minusta kunniatehtävä, joka hänelle kuuluu. Halusin kuitenkin varmistaa asian myös isäpuoleltani kihlajaisissamme, johon sain onneksi myöntävän vastauksen.
Oletko sinä miettinyt kuka sinut saattaa alttarille? Vai haluatko kenties kävellä ilman saattajaa tulevan aviopuolisosi luokse?
♥ Sarah
sarahneyla.com 