Koekampaus ja -meikki

Viime viikolla minulle tehtiin sekä koekampaus, että -meikki – enkä voisi olla tyytyväisempi! Päädyin kampauksen suhteen turvautumaan Lyreiliassa työskentelevään Nelliin, joka omien sanojensa mukaan on erikoistunut juurikin kampauksiin. Lyreilian Mannerheimintiellä sijaitsevassa tilassa vallitsee ihana seesteisyys ja rauhallisuus, sillä tila on sisustettu ihanan rauhoittavasti. Kuva: Laura Pensasmäki / Lyreilia Hetken päästä saapumisestani pääsin istuutumaan Nellin tuoliin … Jatka lukemista Koekampaus ja -meikki

Parhaat polttarit ikinä! (osa I)

Polttareitani vietettiin viime viikolla ja ai että, ne olivat parhaat ikinä! En edelleenkään pysty olla hymyilemättä ajatellessani polttareitani. Kiitollinen, siunattu, onnellinen – nämä ovat päällimmäisinä tunteina ♥ Kuten Polttarit lähestyy… -tekstissäni kerroin, sain ihanan polttarikirjeen kaasoiltani ja osasin odottaa polttareitteni alkavan pian kirjeen jälkeen. Olin kertonut toiveistani kaasoilleni ja myös kirjoittanut blogiini polttariajatuksiani, jossa kerroin … Jatka lukemista Parhaat polttarit ikinä! (osa I)

Vastauspyyntö 31.3.2019 mennessä, se päivä oli eilen!

Postitimme tammikuussa hääkutsumme ja vastauspyyntö pyydettiin vierailtamme maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. Aika tuntui hurjan pitkältä, mutta vihdoin se päivä on koittanut ja eilen oli meidän vieraittemme viimeinen vastauspäivä! Kun kutsumme lähtivät matkaan yllätyin siitä, ettei edes lähimmät ystävämme ilmoittaneet kutsujen olevan heillä perillä. Toinen ihmetyksen aiheeni on se, miten hitaasti ihmiset vastaavat hääkutsuun! Ymmärrän toki … Jatka lukemista Vastauspyyntö 31.3.2019 mennessä, se päivä oli eilen!

Vihkisormuksen teettäminen

Kaupallinen yhteistyö Malmin Korupaja Oy Minulla on nyt viime viikosta saakka ollut uusi projekti häihimme liittyen, nimittäin vihkisormuksen teettäminen ja kävimmekin alkuviikosta Kerkon kanssa Malmin Korupajassa asioimassa asian tiimoilta. Pidempään blogiani lukeneet miettivät varmaan nyt, että eikö minulla jo vihkisormus ollut hankittuna!? Kyllä oli! Viime syksyn Love me do -messuilta ostin ihanan vihkisormuksen, johon olin … Jatka lukemista Vihkisormuksen teettäminen

Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?

Olemme Kerkon kanssa seurustelleet jo yli seitsemän vuotta, hetkellinen ero mukaan laskettuna. Uskallan siis väittää, että tunnemme toisemme suhteellisen hyvin. Silti nyt, kun häihimme on enää vajaat kolme kuukautta, olen vääjäämättä pohtinut enemmän ja enemmän sitä, tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo tulevalle aviomiehelleni. Meillä on Kerkon kanssa jo yhteinen omistusasunto, auto ja koira, joten avioliitto … Jatka lukemista Tuleeko minusta tarpeeksi hyvä vaimo?

Siviilivihkimisajan varaus ja avioliiton esteiden tutkinnan vireille laitto

Eilinen oli hyvin jännittävä päivä, sillä eilen varasimme vihdoin maistraatista siviilivihkimisajan ja laitoimme avioliiton esteiden tutkinnan vireille. Ajatuksenamme oli alun perin varata vihkiaika Helsingin maistraatista, mutta iltapäivän fiksut ajat olivat heti aamusta jo menneet, joten päädyimme varaamaan ajan Espoon maistraatista. Vihkiajan varaus oli mielestäni tehty todella helpoksi, eikä tässä tarvinnut jännittää saako juuri sen ajan … Jatka lukemista Siviilivihkimisajan varaus ja avioliiton esteiden tutkinnan vireille laitto