Parhaat polttarit ikinä! (osa I)

Polttareitani vietettiin viime viikolla ja ai että, ne olivat parhaat ikinä! En edelleenkään pysty olla hymyilemättä ajatellessani polttareitani.
Kiitollinen, siunattu, onnellinen – nämä ovat päällimmäisinä tunteina ♥

Kuten Polttarit lähestyy… -tekstissäni kerroin, sain ihanan polttarikirjeen kaasoiltani ja osasin odottaa polttareitteni alkavan pian kirjeen jälkeen. Olin kertonut toiveistani kaasoilleni ja myös kirjoittanut blogiini polttariajatuksiani, jossa kerroin myös toiveeni. Polttarini olivat kaikkea toivomaani ja vielä enemmän! Kerron polttareissani tämän postauksen lisäksi myös täällä, jottei postauksesta tulisi liian pitkä.

Polttarini alkoivat perjantaina työpäivän jälkeen siinä vaiheessa, kun olin jo menettänyt toivoni ja todennut meneväni kuumeisena takaisin kotiin nukkumaan. Äitini soitti minulle pitkin viikkoa, voisinko viedä hänet ja tätini perjantaina paikkaan X, joten lähdin töistä ensin kuskailemaan heitä. Hermot kiristyivät hieman, kun aloimmekin pysähtelemään milloin missäkin. En viitsinyt vieraskoreana sanoa tätini edessä äitilleni että nyt riittää, sillä tätini oli Belgiasta tullut kylään, vaan hammasta purren pysähtelin autolla niin Sibelius monumentille, kuin Hietaniemenrantaan. Vihdoin pääsimme liikkumaan kohti Ruoholahtea, josta polttareistani vastaavat kaasoni ottivatkin minut vastaan ja äitini jatkoi autollamme kotia kohti. Kaasoni mainitsivatkin jossain kohtaa ylös mentäessämme, että olenko huonolla tuulella, jolloin tajusin, että eihän tässä voi olla huonolla tuulella! Nopeasti siis käänsin ärsyyntyneen tuuleni ja päätin nauttia päivästä, vaikka sairaana olinkin!

Olimme kaasoni/serkkuni työpaikan saunatiloissa, joissa loputkin ihanat leidit minua odottivat! Jännitykseltäni en saanut varmaan siinä hetkessä muuta sanottua kuin moi ja skannattua keitä kaikkia siellä oli – heh! Heti moikkaamisten jälkeen sain lasin kuohuvaa käteeni ja skoolasimme ihanien naisten kanssa polttareitteni alkaneen. 

Kävimme skoolaamisen jälkeen ulkoterassilla ottamassa yhteiskuvia kaikkien polttareissa olleiden kanssa ja sisään palattuani siellä odottelikin tuntematon upea nainen, joka paljastui Anni Minkkiseksi. Anni on ammattitanssija, joka tanssii muun muassa Anna Abreun taustatanssijana. Hän tuli opettamaan meille korkkaritanssia, joka kävi kunnon treenistä! Harjoittelimme niin erilaisia korkkarikävelyitä kuin pientä tanssisarjaa. Anni oli super energinen ja hän sulautui ihanasti porukkaamme ja tunti toi valtavasti voimaa ja naurua porukkaan! 

Tunnin jälkeen pääsimme syömään Trocaderon meille loihtimaa ihanaa salaattia ja Moussakaa. Nams! Pian ruokailun jälkeen kävin pikalöylyissä ja suihkussa ja minua pyydettiin poistamaan naamalla olleet meikit, sillä minua varten oli varattu meikkaaja paikalle. Ihana Nicoleta loihti minulle ihanan tumman meikin illan jatkoa varten! 

Meikkauksen jälkeen istuuduimme kaikki tilassa olevan pyöreän pöydän ääreen, jossa oli polttarileikin aika. Kaikki olivat tuoneet jonkin tavaran, joka meitä yhdisti. Pöydällä oli niin valokuvia, vaatteita kuin juomiakin ja minun tehtävänä oli arvata, kuka on kyseisen tavaran tuonut. Jokaisesta väärästä vastauksesta minun tehtävänä oli juoda shotti. Moni tavara sopi mielestäni monelle eri henkilölle, joten muutamia shotteja sainkin vetäistä – heh! Oli ihanaa kuulla myös ystävieni ajatuksia heidän tuomista tavaroista, sillä joitakin juttuja ei enää vuosien jälkeen muistanutkaan. Siinä hetkessä muistui mieleen taas se, kuinka ihania ystäviä minulla onkaan ympärilläni ♥

Leikin jälkeen suuntasimme karaokebaariin jatkamaan iltaa, jossa tehtäväni oli käydä laulamassa karaokessa valitsemani biisi ja kerätä avioliittoneuvoja. Sain todella ihania neuvoja varsinkin miehiltä ja muutaman kerran meinasi itku tulla, kun miehet antoivat vinkkejään onnelliseen ja hyvään avioliittoon. Karaokebaarissa viihdyimmekin lähes valomerkkiin saakka, jonka jälkeen pääsin yöpalalle Kampin McDonald’siin ja sieltä yhden kaasoni luokse nukkumaan.

Olen jakanut polttaripostauksen kahteen osaan ja luit juuri ensimmäisen osan. Pääset lukemaan toisen osion täältä!

♥ Sarah

Kuvat on ottaneet ihanat polttarittaret

Yksi vastaus artikkeliiin “Parhaat polttarit ikinä! (osa I)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s