Mitä hääbloggaaminen on tuonut minulle?

Olen blogannut häistämme pian vuoden verran ja hiljattain siirtynyt omille nettisivuille jatkamaan tätä rakkaaksi muodostunutta harrastusta. Bloggaamiseen liittyen minulta kysytään usein mitä hassuimpia asioita, joten ajattelin että tällaisen tekstin kirjoittaminen voisi olla paikallaan.

Aloitin bloggaamisen siitä syystä, että saisin dokumentoitua häämme eri suunnitteluvaiheet ensisijaisesti itselleni. Plussaahan on, että blogini avulla olen päässyt auttamaan muita häitään suunnittelevia pariskuntia!

Kuva: Niki Strbian

Häitä suunnitellessa täytyy miettiä hurjasti erilaisia yksityiskohtia, joita ei välttämättä tule esimerkiksi häävieraana ollessa miettineeksi. Koska aloitin häidemme suunnittelun jo lähes puolitoista vuotta sitten koin, että näihin suunnittelun hetkiin, fiiliksiin, onnistumisiin ja mahdollisiin epäonnistumisiin voisi olla kiva palata vielä vuosienkin päästä.

Vastoin monia ennakkoluuloja en siis aloittanut bloggaamista ilmaisen tavaran tai hyvien alennuksien toivossa.

Mitä bloggaaminen on siis minulle tuonut?

Ensimmäisenä haluan nostaa esille: erittäin rakkaan harrastuksen! En ole aikuisiällä harrastanut näin päämäärätietoisesti yhtään mitään ja tämä on niin ihanaa, etten tiedä mitä teen kun häämme ovat vietetty ja täällä blogin puolella on esitelty kaikki ne yksityiskohdat, joita olemme pitkään jo suunnitelleet.

Olen päässyt tutustumaan mitä mahtavimpiin ihmisiin, joten haluan erityisesti nostaa esille uudet ystävyyssuhteet! Parastahan tässä on se, että me kaikki toivomme toisillemme upean hääpäivän ja tsemppaamme toisiamme tiukankin paikan tullen.

Osallistuminen ihaniin tapahtumiin hääbloggaajan roolissa. Olen päässyt kokemaan niin häämessuja, kuin ekslusiivisempia iltamia hääbloggaajan roolissa erilaisten palveluntarjoajien toimesta. Tämä on ollut ihanaa tällaiselle häähullulle ♥

Upeita yhteistöitä! Vaikka en aloittanut tätä harrastusta ilmaisen tavaran tai hyvien alennuksien toivossa, olen saanut blogini kautta kieltämättä aika makeita ja hienoja yhteistöitä. Olen aina ilmoittanut tekstieni alkuun yhteistyöstä, mikäli jokin palvelu tai tuote on yhteistyössä saatu joko ilmaiseksi tai hyvällä alennuksella. Haluan kuitenkin tässä kohtaa korostaa, että kaikki mielipiteeni ovat omiani enkä ole tehnyt yhteistöitä esimerkiksi tahojen kanssa, jotka minua ei olisi muutoin kiinnostanut.

Mikä olisikaan hienompaa kuin Vuoden hääblogi 2019 -palkinto omasta rakkaasta harrastuksesta? Siitä saankin kiittää jokaista teistä ihanista blogini lukijoista, jotka minut voittajaksi äänestivät ♥ Tämä tulee lämmittämään mieltä vielä pitkään!

Kuva: Karri Wihersaari

Ja viimeisenä, mutta ei ollenkaan vähäisempänä, olen päässyt mukaan upeaan Häät-median Häät -blogiyhteisöön. Yhteisössä tsempataan ja sparraillaan, sekä saamme antaa Häät-medialle omia mielipiteitä ja ajatuksia hääsceneen liittyen. Lisää yhteisöstä pääset blogissani lukemaan täältä. Ihan huippua!

Kuva: Mika Peltomaa Photography

♥ Sarah

PSST! Mikäli kirjoitat hääblogia tai olet miettinyt sellaisen aloitusta on vinkkini varsin yksinkertainen; ole oma itsesi – se huomataan! Mielestäni ei ole yhtä tapaa kirjoittaa hääblogia ja onkin ihanaa lukea eri hääbloggaajien ajatuksia ja fiiliksiä. Kuten parejakin, myös hääblogeja on paljon erilaisia!

Luethan myös:
x Made in Haven -häätapahtuma
x Tampereen Häämessujen Tähtiparin juhlien somistus
x Pitopalvelumme maistelutilaisuus

2 vastausta artikkeliin “Mitä hääbloggaaminen on tuonut minulle?

  1. Häiden järjestämisessä pitää ottaa monia asioita huomioon, joita ei tule ajatelleeksikaan, ennen kuin itse niitä suunnitelee. Siksi juuri tällaiset blogit ovat varmasti monille hyödyksi. Ihanaa, kun olet saanut ottaa kaiken irti häistä. Täytyisi varmasti, joskus itsekin kirjoittaa omista häistä ja hääjärjestelyistä jokin postaus. 🙂 Ihanaa kevättä sinulle.

    https://duniatoropainen.blogspot.com/

    Tykkää

    1. Moikka Dunia! Samaa mieltä ❤ Kirjoita ihmeessä, jos se omalta tuntuu! Itseäni tämä kirjoittaminen on helpottanut hurjasti 🙂 Ihanaa kevättä myös sinulle ja häiden suunnitteluaikaa! ❤

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle Dunia Toropainen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s