Blogini on ehdolla Vuoden hääblogi© 2019 äänestyksessä!

Vau mikä fiilis! Blogini on ehdolla Vuoden hääblogi © 2019 äänestyksessä ja olen niin innoissani ♥

ISO KIITOS kaikille teille, jotka olette blogini käyneet nimeämässä äänestykseen mukaan! Äänestyksessä on mukana liuta muitakin erittäin hyviä hääblogeja ja olen niin otettu siitä, että olen äänestyksessä mukana näiden blogien kanssa.

Hääblogin kirjoittaminen on ollut minulle todella tärkeää ja tietyllä tapaa hyvin terapeuttista. Maailmani on pyörinyt jo jonkin aikaa oman hääpäiväni suunnittelussa. Suunnittelusta ja sen etenemisestä kirjoittaminen on ollut minulle todella tärkeää ja olen saanut tätä kautta monta uutta ystävääkin! Minusta on ihanaa nähdä, että blogin kirjoittamisesta hyötyy myös lukijani ja äänestitte blogini nimeämisvaiheessa mukaan varsinaiseen äänestykseen ♥

Olen niin innoissani ja onnellinen tästä, kiitos siis vielä kerran!

Pääset äänestämään blogini Vuoden hääblogi© 2019 äänestyksen voittajaksi Love Me Do:n nettisivuilla.  Äänestysaika on 17.12.2018- 7.1.2019 klo 00:00 saakka ja Vuoden hääblogi© 2019 äänestyksen voittaja julkaistaan Love Me Do -Hurmaavan erilainen häätäpahtuman yhteydessä sunnuntaina 20.1.2019. Todella jännittävää! Käythän siis antamasi äänesi ♥  ISO KIITOS ♥

♥ Sarah

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s