Marraskuun To Do -lista

En voi uskoa, että marraskuuta on takana jo viikon verran ja huomenna on tasan seitsemän kuukautta häihin.
S E I T S E M Ä N  K U U K A U T T A !Mihin tämä vuosi on vierähtänyt? Tuntuu, ettei mitään ole saatu hetkeen aikaiseksi ja samanaikaisesti tuntuu, ettei mitään ole enää tehtävää.

Olen kovasti seurannut eri lehtien, kirjojen ja netistä listauksia siitä mitä pitää tehdä missäkin vaiheessa. Itse en kuitenkaan ole mennyt ihan niiden mukaan, sillä jotkin asiat, esimerkiksi päivän ja tilan varaus, on täytynyt tehdä todella aikaisin.

Kuukausia alkaa meillä olemaan sen verran vähän, että nyt täytyy oikeasti alkaa miettimään ja suunnittelemaan tarkemmin ja paremmin, mitä pitää tehdä milloinkin. Vaikka tekemistä onkin vielä paljon, täytyy aikatauluttaa tekemiset eri kuukausille jo valmiiksi. Käyn niitä tästä lähin läpi joka kuukauden alusta täällä blogin puolella, niin ehkä tästä on apua muillekin!

Marraskuun to do -lista:

Sopimus kuntoon valokuvaajamme kanssa
Tapaamme valokuvaajamme Niki Strbianin huomenna lounaan merkeissä, jossa teemme sopimuksen valmiiksi ja käymme hieman läpi päivää ja mahdollisesti myös ajatuksia. Jännittävää!

Käydä läpi kaikki jo ostetut häihin liittyvät tarvikkeet ja katsoa mitä pitäisi vielä ostaa tai vuokrata
Aloitin jo vuosi sitten heti kihlautumisesta tavaroiden oston hääkirppiksiltä ja kiinakaupoista. Osa tarvikkeista on jäänyt jo unholaankin, joten täytyy hakea kaikki häätavarat häkkivarastosta ja tehdä inventaariota siitä mitä on ja mitä mahdollisesti pitäisi vielä ostaa tai vuokrata. Tästä voisin tehdä erillisen postauksen vielä!

Käydä läpi hääsuunnittelijan suunnitelma ja tarjous
Kerroin teille Hääsuunnittelijan käyttö hääsuunnittelussa, voisiko se olla meitä varten -postauksessa, että kävimme tapaamassa hääsuunnittelijaa. Vielä emme ole saaneet kyseistä suunnitelmaa ja tarjousta. Syynä tähän on se, että olemme Kerkon kanssa olleet hieman saamattomia, emmekä ole saaneet haettua niitä tavaroita häkkivarastosta ja kuvattua hänelle kaikki mitä meiltä jo löytyy. Näiden kuvien avulla, hän ei turhaan ehdota sellaisia tavaroita meille esimerkiksi vuokraukseen, mitä meiltä jo löytyy. Teemme inventaarion kuitenkin tämän viikon aikana!

Saada treenausinto takaisin
Olen nyt pari viikkoa ollut hieman flunssainen, joten en ole saanut aikaiseksi mennä salille ja jatkaa hääkuntoon projektiani. Nyt se on löydettävä takaisin, sillä häihin ei ole enää pitkä aika! Tekosyiden on siis loputtava n-y-t, NYT!

Tulostettavien materiaalien kirjoitus
Olen jo tehnyt hääkutsumme kuntoon (ne täytyisi vaan enää tulostaa), mutta vielä olisi esimerkiksi menun kirjoitus kesken. Se täytyisi aloittaa, jotta nekin saisi tulostettua valmiiksi.

Tällaisia asioita täytyy marraskuussa siis priorisoida meillä. Minkälaisia asioita sinä priorisoit tässä kuussa?

♥ Sarah

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s