Love me do -häämessut

Viime lauantaina sain kunnian osallistua iki-ihaniin Love me do-häämessujen hääblogimiittiin. Olin ensimmäistä kertaa kyseisillä messuilla bloggaajana ja minua kieltämättä hieman jännitti tavata muut kanssabloggarit ja muut alan vaikuttajat, sillä en ollut ennestään tavannut vielä suurinta osaa. Jännitys osoittautui heti turhaksi, sillä kaikki ovat ihan super ihania!

Hääbloggaajille oli varattu oma Kovasen kyyti, joka lähti Kiasman edustalta. Saavuimme hieman ennen kymmentä Kaapelitehtaalle, jossa messut järjestettiin. Kaapelitehtaan edustalla oli saksofonisti soittamassa ja loi saman tien ihanan tunnelman messupäivää varten. Suuntasimme sisälle odottamaan messuemäntäämme Susannaa, joka taas odotti meitä ulkona. Löysimme kuitenkin onneksi pian toisemme ja suuntasimme Bloggaajien loungeen, johon saimme viedä tavaramme. Susanna kirjoittaa ihanaa Never Say Never-blogia ja hänen häitä juhlittiin elokuussa 2017.

Kävimme Fujifilm Instax Suomen -osastolla tutustumassa suuressa suosiossa oleviin Instax kameroihin. Kuten monen muunkin häihin, myös meidän häihin tulee kuvavieraskirja. Instax kameralla otetaan ensin kuva, joka liimataan vieraskirjaan tervehdyksen ja onnittelun kera. Tämä on mielestäni ihana yksityiskohta, kun vieraskirjaan jää muutakin kuin ne ns. pakolliset onnittelutekstit.

Uuden Instax 9 -kameran lisäksi esittelyssä oli myös uusin Instax Square SQ6 kamera, jonka muotoiluun oltiin selkeästi panostettu. Kuten nimikin antaa jo ymmärtää, uudessa Square SQ6 kamerassa kuva on neliön muotoinen, kun taas Instax 9 -kamerassa kuva on enemmänkin luottokortin kokoinen. Meillä on tällä hetkellä yksi kamera, Instax 7, joka on muotoilultaan saman tyyppinen kuin uusin Instax 9 -kamera. Voin suositella!

Testasimme Enää ei voi vaihtaa-blogin kirjoittajan Sanden kanssa Fujifilmin uutta Instax Square SQ6-kameraa

Meillä oli hetki aikaa kierrellä pisteitä ennen lounasta, ja kävinkin ihanan Enää ei voi vaihtaa-blogin kirjoittajan Sanden kanssa hakemassa hänen ennakkoon tilatun ja teetetyn vihkisormuksen Korus Designin pisteeltä. Sain Sanden kanssa ihastella hetken aikaa sormusta, jonka jälkeen siirryimme blogiloungeen lounaalle.

Lounaan meille loihti Food Camp Finland. Ruoka oli taivaallisen hyvää ja jos meillä ei olisi jo pitopalvelua kääntyisin ehdottomasti heidän puoleensa. Juttelimme lounaan aikana paljon myös kokemuksistamme eri pitopalveluista ja mielestäni oli ihanaa, kun Food Camp Finlandin Ida-Maria otti osaa keskusteluun ja kertoi heidän palveluistaan samalla enemmän. Ehdottomasti laitan myös tämän itselleni korvan taakse, jos joskus kaipaamme pitopalvelua muihin tilaisuuksiin.

Lounaan jälkeen meillä oli hetki aikaa kierrellä pisteissä. Koska meillä suurin osa hääpäivämme palveluista on jo ostettuna, ihastelin vähän kaikkea. Kävin kurkkaamassa messuilla oikeastaan kahta asiaa: sormuksia ja kattauksia/somisteita. Löysinkin messuilta oman vihkisormukseni, josta kerron tarkemmin toisessa postauksessa tarkemmin ♥

Messuilla oli jälleen kattauskisa ja pääsimme ihastelemaan eri tyylisiä ihania kattauksia. Omat suosikkini oli kattaus nro 7, joka oli Meventin kattaus, sekä kattaus nro 3, joka oli Kirkkonummen kukkaElwira Cateringin yhteinen. Molemmissa kattauksissa oli meidän värejä (valkoinen, hennon vaaleanpunainen ja harmaa) ja molemmat kattaukset olivat mielestäni suhteellisen simppeleitä toteuttaa. Alla vielä kaikki kymmenen kilpailijaa, joista eilen tiistaina ilmoitettiin kattaus nro 3 voittajaksi;

Kattaus nro 1: Häät Media
Kattaus nro 2: Peilikorokkeet
Kattaus nro 3: Kirkkonummen kukka & Elwira Catering
Kattaus nro 6: Iloveparty ja Ravintola Misteli
Kattaus nro 7: Mevent
Kattaus nro 8: Ravintola Mestaritalli ja Parone Design
Kattaus nro 9: Tommi’s Kitchen
Kattaus nro 10: Mustion Linna

Pääsimme osallistumaan Vuoden Hääpukusuunnittelija 2018 -kilpailunäytökseen kutsuvieraina. Kilpailun voittajaksi, yleisön- ja median suosikiksi julistettiin ihana Heidi Tuisku, jota äänestin myös itse yleisön suosikiksi. Onnea vielä kerran Heidille ♥

Kilpailunäytös oli hieman aikataulusta myöhässä, joten siirryimme sen jälkeen takaisin blogiloungeen nauttimaan Patisserie Teemu & Markuksen tekemästä kakusta. Kyseiset herrat pitivät myös Suomen suurimman hääkakkutastingin. Tastingiin oli todella kovat jonot, joten olin todella onnellinen, että meille tehtiin blogiloungeen oma kakku. Kakku muistutti maullaan meitä kaikkia joulusta ja se sopi ihanasti syksyyn.

Kakun jälkeen jäimme blogiloungeen keskustelemaan häistämme ja tutustuimme bloggaajien kesken paremmin. Oli ihanaa iloita toisten kanssa ja jakaa vinkkejä eri palveluntarjoajista ja asioista, joita on mahdollisesti ostanut. Siinä istuessani ja kuunnellessani muiden suunnitelmista koin olevani juuri oikeassa paikassa siinä hetkessä.

Päivä meni ihan hurjan nopeasti ohi ja odotan innolla tammikuun kaksipäiväisiä Love me do -häämessuja. Tammikuun messut järjestetään jälleen Kaapelitehtaalla 19.-20.1.2019 ❤ Silloin ei olekaan enää kovin kauaa jäljellä omiin häihin, iik!

Olitko sinä lauantaina messuilla? Saitko hyvin inspiraatiota?

♥ Sarah

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s