Kaasojen ja bestmanien rooli häissämme

Olen kovasti Facebookin hääryhmiä lukiessani lukenut myös kaasojen ja bestmanien roolista häissä – mitä hääpari odottaa luotetuilta ystäviltä. Parhaimmassa tapauksessa kaasot ja bestmanit ovat olleet kultaakin kalliimmat tukihenkilöt, pahimmassa taas ystävyyssuhteita on mennyt poikki. Olen tätä kovasti ihmetellyt ja miettinyt, miksi ystävyyssuhteet menevät tämän tähden poikki. Yksi suurimpia pelkojani onkin, että jostakin syystä minullakin menisi ystävyyssuhteet poikki.

Minulla on kolme kaasoa ja Kerkolla on neljä bestmania. Olen pitänyt tiukkaa linjaa siitä, ettemme ole pyytäneet apua heiltä tähän saakka oikein mihinkään paitsi tämän pelkoni takia, myös sen takia että minulla on vahva visio siitä mitä haluan. En myöskään ole vielä kokenut, että tarvitsisin apua sillä en ole esimerkiksi askarrellut vielä mitään erityistä. Tiedän kuitenkin koko aika, että meidän ystävät olisivat varmasti halukkaita auttamaan suunnittelussa enemmänkin tarvittaessa.

Mitä varten meillä sitten on kaasot ja bestmanit?

Rehellisesti sanoen kaasoni ovat minun tukiverkkoni varsinkin hääpäivänä – haluan, että he ovat tukenani isossa elämänmuutoksessa ja auttavat minua rentoutumaan ja nauttimaan päivästä. Lisäksi se on itselleni ollut valtava kunnianosoitus ystävänä, kun minua on pyydetty kaasoksi ja halusin kunnioittaa näitä omia kaasojani ja tällä tavoin kertoa, kuinka tärkeitä he minulle todella ovat.

Kysyin myös Kerkolta, miksi hänellä on neljä bestmania ja hän sanoi, että hänen syynsä ovat aikalailla samat kuin minullakin. Hän kokee, että on näiden neljän henkilön kanssa kokenut ja jakanut niin paljon erilaisia asioita, että haluaa kokea ja jakaa myös tämän itselle tärkeän hetken tärkeiden ystävien kanssa.

Toivomme toki kumpikin myös, että he järjestäisivät meille kivat polttarit – hih ♥

Päivä on meille ihan super tärkeä, joten haluamme, että myös ne kaikista lähimmät ystävämme saavat yhtä lailla nauttia päivästä vaikka ovatkin kaasoja ja bestmaneja. Toki varmasti annamme heille jonkinnäköistä listaa siitä, mitä toivoisimme, että he seuraavat sivusilmällä – esimerkiksi, että olemme suurin piirtein aikataulussa. Vielä emme ole käyneet Kerkon kanssa läpi mitä kaikkea heiltä toivomme hääpäivänä, mutta eiköhän sekin tässä ehdi vielä muotoutua.

Meillä on itseasiassa ensi viikon lauantaina tulossa kaaso ja bestman ilta, johon lähes kaikki pääsevät onneksi mukaan! Meidän tarkoitus on kyseisessä illassa lähinnä se, että kaikki saavat tutustua toisiinsa paremmin, sillä kaasoni eivät ole tainneet kukaan vielä tutustua Kerkon bestmaneihin. Käymme varmasti myös hieman läpi mitä kaikkea olemme päiväämme varten jo tehneet ja mitä on suunnitteilla. Innolla myös odotan heidän mahdollisia kysymyksiä ja ajatuksia! Iltaa varten ajattelimme tehdä jotain kivaa ruokaa ja tarjota hieman juotavaakin. Illan kulkuakin täytyisi tosiaan vielä vähän etukäteen miettiä, jos haluamme jotain käydä tarkemminkin läpi.

Minkälainen rooli teidän kaasoilla ja bestmaneilla on häissänne? Oletteko järjestäneet kaaso ja bestman iltoja, ja mitä ohjelmaa olette niihin keksineet?

♥ Sarah

Artikkelikuva: Niki Strbian
Kuva otettu kihlajaisjuhlissamme ja kuvassa minun kolme kaasoani ja Kerkon yksi bestmaneista ♥

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s