Bridezilla vai Bridechilla?

Ihanilla Lontoon häämessuilla, joista kerroin tarkemmin edellisessä postauksessani, oli upeiden kukkaseinien lisäksi myös erään näytteilleasettajan kohdalla upea ilmapalloseinä. Ilmapalloseinän edessä oli erilaisia palloja, joista kaksi kiinnittivät erityisesti huomioni. Toisessa luki Bridezilla ja toisessa Bridechilla.

Nämä pallot huvittivat minua todella paljon ja meidän oli äitini kanssa pakko ikuistaa hetki, joissa pidin molempia palloja kädessäni! Kuvia selatessani, aloin miettimään: olenko itse Bridechilla, vai enemmänkin Bridezilla?

Olen aikamoinen stressaaja, vaikkei se aina näy minusta ulospäin. Aloitin hääsuunnittelut vuosi sitten, heti kihlautumisesta. Monet ihmettelivät asiaa, mutta koska olen kova stressaamaan, on aikaisen hääsuunnittelun aloitus auttanut minua stressinystyröideni kanssa. Minkälainen morsian siis olen?

Vaikka luulen olevani Bridechilla osittain senkin vuoksi, että olen aloittanut suunnittelut aikaisin – myönnän, että olen BRIDEZILLA. Uskallan väittää, että stressin aiheuttama huono olo näkyy minusta varmasti lähempänä päiväämme. Toivon (ja uskon), etten toivottavasti ainakaan ole yhtä hullunkurinen kuin mitä Bridezilla televisio-ohjelmassa nähdään – heh! Vaikka ystäväni varmasti säästyvät ahdistusraivokohtauksiltani, luulen että Kerkko ja äitini eivät säästy tältä varsinkaan lähempänä itse päivää. Lupaan kuitenkin yrittääolla mukava, hih! Onneksi läheiseni tuntevat minut hyvin ja osaavat nauraa hullunkurisille jutuilleni.

Oletko sinä bridechilla? Vai tiedätkö kenties sinäkin jo etukäteen olevasti Bridezilla?

♥Sarah

P.S. Huomaathan, että tämä postaus on tehty pilke silmäkulmassa 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s